2.2.2026

Kesätyöntekijöiden ja muiden harjoittelijoiden palkkaaminen

On taas se aika vuodesta, kun opiskelijat ja nuoret hakevat kesätöitä. Työnantajan on huomioitava työsopimuslain määräykset ennen harjoittelijoiden, opiskelijoiden, koululaisten tai muun uuden työvoiman palkkaamista.

Erityistä huomiota on kiinnitettävä apteekissa jo työsuhteessa oleviin osa-aikaisiin työntekijöihin. Jos kesätyöntekijöille tarjottavaa samantyyppistä työtä tekevät osa-aikatyöntekijät ovat halukkaita tekemään lisätyötä, ja sitä on mahdollista tarjota heille esimerkiksi työaikojen sijoittelun, vuosilomien yms. seikkojen puitteissa, tulee näin menetellä. Mikäli lisätyötä on tarjolla vain tilapäisesti, on osa-aikaiselle syytä todeta, että kysymys on määräaikaisesta lisätyöstä. Työsuhde ei siis muutu kokoaikaiseksi vaan lisätyön teettämisen päätyttyä palataan työsopimuksen mukaiseen työaikaan.

Lue lisää lisätyöntarjoamisvelvoitteesta Kirsi Niskavaaran kirjoittamasta blogista. Tarkempia ohjeita nuorten työntekijöiden palkkaamiseen löydät myös usein kysytyistä kysymyksistämme tästä.