Liittokokous
Apteekkien työnantajaliiton liittokokous pidetään Helsingissä Teollisuuskeskuksen neuvottelukeskuksessa (ns. Palacen talo), osoitteessa Eteläranta 10, torstaina 24.10.2024 kello 14.00. Valtakirjojen tarkistus alkaa klo 13.
Kokouksessa käsitellään sääntöjen 11 kohdassa mainitut asiat sekä liiton sääntömuutos.
Kokoukseen on mahdollista osallistua myös valtakirjalla entiseen tapaan. Kokoukseen ei ole etäyhteysmahdollisuutta.
Liittokokous ohjaa liittomme toimintaa. Liittokokous käyttää ylintä päätäntävaltaa Aptassa. Se valitsee hallituksen ja päättää liiton toimintaa ohjaavista asiakirjoista, kuten toimintasuunnitelmasta ja talousarviosta. Kokous pidetään kerran vuodessa, yleensä loppuvuodesta, ja siinä päätetään tulevan vuoden toiminnasta ja suuntaviivoista. Liittokokous on loistava tilaisuus vaikuttaa liiton toiminnan suuntaan. Kokous kestää noin kaksi tuntia ja siinä edetään esityslistan mukaan.
Jokainen liiton jäsen voi osallistua kokoukseen tai valtuuttaa edustajan osallistumaan puolestaan.
Jokaisella varsinaisella jäsenellä tai tämän valtuutetulla on yksi ääni täyttä viittäkymmentä (50) euroa kohden, jonka jäsen on maksanut sääntöjen mukaista viimeksi veloitettua jäsenmaksua. Äänimäärä on kuitenkin vähintään yksi.
Toimitamme kokousasiakirjat ja valtakirjat sekä äänimäärät teille sähköpostitse lokakuun 7. päivä.
Valtakirjan voi toimittaa myös ennakkoon ma 21.10.2024 mennessä Aptan toimistoon joko sähköisesti kirsi.makinen(@)apta.fi tai postitse osoitteella Apteekkien työnantajaliitto, Eteläranta 10, 00130 Helsinki (kuoreen tunnus liittokokous).
Mikäli valtakirja toimitetaan ennakkoon, siinä tulee olla selkeästi valtuutetun sekä valtuuttajan nimi. Valtakirjoja vastaanottaessasi huomioi mahdollinen äänileikkuri (lue lisää alla olevista ohjeista).
Kokousmateriaalit löytyvät lokakuussa tästä:
(täytäthän siihen myös äänimääräsi, äänimäärä löytyy sähköpostin liitteenä toimitettavasta ääniluettelosta)
Tilinpäätös 2023 lähetetään kokouskutsun mukana liitetiedostona. Alla oleviin linkkeihin viedään ajankohtaiset kokousmateriaalit niiden valmistuttua syksyllä 2024:
Hallituksen esitys sääntöjen muuttamiseksi, äänestystapa, äänileikkuri ja äänestysesitykset