12.6.2026

Työnantajat: Drooniuhkatilanteisiin oli tärkeää saada valtakunnallinen suositus

Työ- ja elinkeinoministeriön kolmikantainen työryhmä sai valmiiksi suositukset työpaikoille drooniuhkatilanteiden varalta. Lähtökohtana on, että viranomaisohjeita noudatetaan. Suositukset perustuvat tämänhetkiseen uhkakuva-arvioon ja niitä päivitetään tarvittaessa.
Työryhmä päätyi suosittamaan, että työnantajat maksavat drooniuhkatilanteissa palkkaa työntekijälle, joka myöhästyy tai joutuu jäämään pois töistä viranomaisen antaman vaaratiedotteen takia.

Huolimatta siitä, että työmarkkinaosapuolet ovat erimielisiä lain tulkinnasta palkanmaksuvelvoitteen osalta, päätyivät kaikki yhdessä suosittelemaan kokonaisturvallisuuden vahvistamiseksi, että työnantajat maksaisivat palkan, kun töistä poissaolo johtuu drooniuhan vuoksi annetusta viranomaisen vaaratiedotteesta. Työnantajajärjestöt korostavat, että jos drooniuhkatilanteet yleistyvät, tarvitaan uusi arvio siitä, miten kustannuksia korvataan vahingoista kärsiville työnantajille. Tämän työn käynnistämisestä sovittiin työmarkkinaosapuolten ja valtiovallan toimesta.

Korvausmallien selvittämistä tulee jatkaa

Osapuolet sopivat suosituksessa myös siitä, että työ- ja elinkeinoministeriön johdolla selvitetään kustannusten tasausmalleja sen varalle, että drooniuhkatilanne muuttuu tai ne yleistyvät ja työnantajille aiheutuu näistä merkittäviä palkkakustannuksia.

Lisätietoja: EK:n tiedote 12.6.202