29.4.2022

Apteekkien työntekijöiden uusi työehtosopimus on syntynyt 

Apta ja PAM ovat solmineet uuden työehtosopimuksen, joka on voimassa vuoden 2024 huhtikuun loppuun saakka. Sopimus on linjassa aiemmin tänä vuonna syntyneiden sopimusten kanssa. 

Uusi sopimus on solmittu kaudelle 1.5.2022-30.4.2024. Sopimuskauden toinen vuosi on ns. optiovuosi.  

Apteekkien työntekijöiden henkilökohtaisia palkkoja korotetaan 1.8.2022 tai lähinnä sen jälkeen alkavan palkanmaksukauden alusta 2,0 prosentin yleiskorotuksella. Samalla korotetaan myös vähimmäispalkkataulukoita sekä työaikalisiä. Toisen vuoden palkkaratkaisusta sovitaan 15.3.2023 mennessä.

Työehtosopimuksen teksteihin tuli vähäisiä muutoksia. Niissä mm. työnantajan hallinnollista taakkaa kevennettiin, koululaispalkan käyttöaikaa pidennettiin ja harjoittelijan palkkaan tehtiin täsmennyksiä siten, että osa-aikaisilla harjoitteluajan kesto lasketaan kuten palvelusvuodet.  

Työntekijäosapuoli sai uuteen sopimukseen toivomansa täsmennykset ruoka- ja kahvitaukoihin, kuten farmaseuttisen henkilöstön työehtosopimuksessa. Jatkossa myös apteekin työntekijöiden työehtosopimuksen piirissä työskentelevän työntekijän 50- ja 60 –vuotispäivä on palkallinen vapaapäivä, ellei merkkipäivä satu vuosiloman ajalle.  

Kaikki apteekkien työntekijöiden työehtosopimukseen sovitut muutokset ovat luettavissa liitteessä:

Allekirjoituspoytakirja-Apta_PAM-2022-FINAL-1.pdf

Muutokset viedään työehtosopimukseen ja uudesta sopimuksesta julkaistaan verkkoversio Apta.fi:llä mahdollisimman pian. Tiedotamme jäseniämme, kun uusittu työehtosopimus kokonaisuudessaan on julkaistu. 

Lisätiedot: 
Kirsi Mäkinen 
toimitusjohtaja 
040 751 3683, kirsi.makinen(at)apta.fi