19.12.2016

Jäsentiedote 13/2016

1. Työsopimuslakiin muutoksia 1.1.2017 alkaen
2. Muutoksia työntekijöiden muutosturvaan 1.1.2017 alkaen
3. Työnantajan sairausvakuutusmaksu pienenee
4. Matkakustannusten korvaukset ja luotoisetujen verotusarvot 2017
5. Työnantajille kertakorvaus perhevapaakustannuksista 1.4.2017 alkaen
6. Ilmoittaudu kevään koulutuksiin
7. Aptan neuvontapalvelu palvelee välipäivinä normaalisti, 23.12. toimisto on suljettu
8. Hyvää joulua!

1. Työsopimuslakiin muutoksia 1.1.2017 alkaen

Työsopimuslakiin on tulossa muutoksia ensi vuonna. Jatkossa työntekijän koeaika voi olla lain mukaan enimmillään kuusi kuukautta. Koeaika ei kuitenkaan pitene apteekkialalla nykyisestä neljästä kuukaudesta työehtosopimuskirjauksen vuoksi. Taloudellisiin ja tuotannollisiin irtisanomistilanteisiin liittyvä takaisinottoaika puolestaan lyhenee neljään kuukauteen myös apteekkialalla. Lisäksi määräaikaisen työsopimuksen voi jatkossa tehdä pitkäaikaistyöttömän kanssa ilman perusteltua syytä.

Hallituksen esityksessä (HE 105/2016) esitetään muutoksia työsopimuslakiin. Muutoksilla pyritään helpottamaan työllistämistä ja joustavoittamaan työmarkkinoita. Muutokset koskevat pitkäaikaistyöttömän kanssa tehtävää määräaikaista työsopimusta, koeajan pidentämistä sekä takaisinottoajan lyhentämistä. Esitystä on käsitelty eduskunnassa ja esitys on hyväksytty eduskunnassa. Lakimuutosten on määrä tulla voimaan 1.1.2017.

Koeaikaa pidennetään laissa, muutos ei koske apteekkien työehtosopimusalaa

Työsopimuslaissa määrätty koeajan enimmäispituus nousee 6 kuukauteen. Tämä ei kuitenkaan koske apteekkialaa, koska alaa sitoo työehtosopimuskirjaus. Työehtosopimuksissa koeajan pituudeksi on sovittu 4 kuukautta. Laki ei muuta työehtosopimuskirjausta tältä osin.

Työnantajalle, myös apteekkialalla, tulee kuitenkin oikeus pidentää koeaikaa tilanteissa, joissa työntekijä on koeaikana pois työstä työkyvyttömyyden tai perhevapaan takia vähintään 30 kalenteripäivän ajan. Koeaika pitenee työnantajan ilmoituksesta yhdellä kuukaudella kutakin 30 kalenteripäivän poissaolojaksoa kohden. Työnantajan tulee ilmoittaa koeajan pidentämisestä työntekijälle ennen alkuperäisen koeajan päättymistä.

Esimerkki:

Työsuhde alkaa 1.2.2017. Koeaika päättyisi 31.5.2017. Työntekijä on sairauslomalla 1.- 31.3.2017. Työnantajan on ilmoitettava työntekijälle 31.5.2017 mennessä, että koeaika pitenee kuukaudella 30.6.2017 saakka.

Määräaikaisessa työsuhteessa koeaika voi pidennyksineen olla enintään puolet työsopimuksen kestosta. Määräaikaiseen työsopimukseen otettu koeaikaehto ei voi kuitenkaan ylittää 4 kuukautta.

Takaisinottovelvollisuus lyhenee 4 kuukauteen

Taloudellisiin ja tuotannollisiin irtisanomistilanteisiin liittyvä takaisinottoaika lyhenee neljään kuukauteen nykyisen yhdeksän kuukauden sijaan. Mikäli työsuhde on kestänyt yhdenjaksoisesti 12 vuotta sen päättymiseen mennessä, takaisinottoaika lakimuutoksen jälkeen 6 kuukautta. Muilta osin takaisinottovelvollisuus säilyy entisenlaisena. Takaisinottovelvollisuutta koskeva aika alkaa aina irtisanomisajan päättymisestä.

Määräaikainen työsopimus pitkäaikaistyöttömän kanssa

1.1.2017 jälkeen työnantaja voi solmia määräaikaisen työsopimuksen ilman perusteltua syytä pitkäaikaistyöttömän kanssa, vaikka työnantajan työntarve olisi pysyvä. Edellä mainittu lakimuutos ei kuitenkaan poista työnantajalta velvollisuutta ensisijaisesti tarjota työtä osa-aikaiselle, lomautetulle, irtisanotulle tai takaisinottovelvollisuuden piirissä olevalle työntekijälle.

Määräaikainen työsopimus pitkäaikaistyöttömän kanssa voidaan tehdä enintään yhdeksi vuodeksi. Vuoden aikarajan sisällä voidaan solmia enintään kolme määräaikaista työsopimusta, joiden yhteiskesto ei kuitenkaan saa ylittää yhtä vuotta. 

Pitkäaikaistyötön on henkilö, joka on ollut työ- ja elinkeinotoimiston ilmoituksen mukaan edelliset 12 kuukautta yhdenjaksoisesti työtön työnhakija. Työnantaja voi luottaa työ- ja elinkeinotoimiston ilmoitukseen eikä pitkäaikaistyöttömyyttä tarvitse selvittää muilla keinoin.

EK:n ohjeistus asiasta löytyy täältä: https://ek.fi/wp-content/uploads/TSL-MUUTOKSET-2017-osa-I-soveltamisohje.pdf

2. Muutoksia työntekijöiden muutosturvaan 1.1.2017 alkaen

Vuoden 2017 alusta alkaen vähintään 30 henkeä työllistäville yrityksille tulee lisää velvoitteita, jos yrityksessä irtisanotaan työntekijöitä tuotannollisilla tai taloudellisilla syillä. Jatkossa työnantajan on tarjottava työntekijälle työllistymistä edistävää valmennusta. Lisäksi irtisanotulla työntekijällä on oikeus käyttää työterveyshuollon palveluita puolen vuoden ajan työntekovelvoitteen päättymisestä.

Hallitus esityksessä (HE 211/2016) esitetään vähintään 30 työntekijää säännöllisesti työllistäville yrityksille lisävelvoitteita tilanteessa, jossa yritys joutuu irtisanomaan työntekijöitä tuotannollisilla ja taloudellisilla syillä. Uuden korotetun muutosturvan piirissä ovat vain työntekijät, joiden työsuhde irtisanovaan työnantajaan on kestänyt yhdenjaksoisesti vähintään 5 vuotta. Eduskunta on hyväksynyt hallituksen esityksen. Muutosten on määrä tulla voimaan 1.1.2017.

Koulutusvelvollisuus
Työnantajalle tulee velvollisuus tarjota tuotannollisesta ja taloudellisesta syystä irtisanotulle mahdollisuus osallistua työnantajan kustantamaan työllistymistä edistävään koulutukseen.

Koulutuksen sisältöä ei määritellä tarkemmin laissa, ja se voi olla myös työnantajan itse järjestämää. Se voidaan järjestää henkilökohtaisena tai ryhmävalmennuksena.

Tarjottavan koulutuksen arvon on oltava vähintään työntekijän yhden kuukauden palkkaa tai toimipaikan työntekijöiden keskimääräistä yhden kuukauden palkkaa vastaan suuruinen. Koulutus/valmennus on annettava irtisanomisajan päättymisen jälkeen 2 kuukauden kuluessa.

Koulutusvelvollisuudesta voidaan sopia toisin työpaikalla YT-menettelyssä. Koulutusvelvollisuuden laiminlyönnin sanktiona on korkeintaan koulutuksen/valmennuksen arvoa vastaava määrä.

Työterveyshuolto

Työnantajalle tulee lisäksi velvollisuus järjestää tuotannollisesta ja taloudellisesta syystä irtisanotulle työntekijälle työterveyshuolto 6 kuukauden ajaksi työntekovelvollisuuden päättymisestä lukien.

Työterveyshuolto on järjestettävä samanlaisena kuin työsuhteen aikana. Työnantajalla on sama oikeus työterveyshuollon kustannusten korvaamiseen Kelalta kuin työsuhteen aikana.

Oikeus työterveyshuollon palveluihin lakkaa, jos työntekijä siirtyy toisen työnantajan palvelukseen.

EK:n ohjeistus asiasta  löytyy täältä: https://ek.fi/wp-content/uploads/TSL-MUUTOKSET-2017-osa-II-soveltamisohje.pdf

3. Työnantajan sairausvakuutusmaksu pienenee

Vuonna 2017 kaikki sairausvakuutusmaksut muuttuvat osana työmarkkinaosapuolten kilpailukykysopimusta.  Työnantajien maksut alenevat lähes puoleen vuoden 2016 tasosta.

Työnantajien sosiaaliturvamaksu on 1.1.2017 alkaen nimeltään työnantajan sairausvakuutusmaksu. Lisätietoa täällä: http://www.kela.fi/ajankohtaista-tyonantajat/-/asset_publisher/Y8xAYtXxE3Kt/content/sairausvakuutusmaksut-alanevat-2017?_101_INSTANCE_bXQwrAFx2FGH_redirect=%2Ftyonantajat

4. Matkakustannusten korvaukset ja luotoisetujen verotusarvot

Verohallinto on vahvistanut vuoden 2017 luontoisetujen laskentaperusteet ja verovapaat matkakustannusten korvaukset.

  • osapäiväraha 19 euroa (työmatka yli 6 tuntia)
  • kokopäiväraha 41 euroa (työmatka yli 10 tuntia)
  • kilometrikorvaus oman auton käytöstä on 41 senttiä/km
  • ravintoetu 6,40 € ateriaa kohden (jos edun hankkimisesta työnantajalle aiheutuneiden välittömien kustannusten ja näiden kustannusten arvonlisäveron määrä on vähintään 6,40 € ja enintään 10,30 €)

Lisätietoja kilometrikorvauksista ja päivärahoista löytyy täältä: http://www.vero.fi/fi-FI/Syventavat_veroohjeet/Verohallinnon_paatokset/Verohallinnon_paatos_verovapaista_matkak%2841498%29#kilometrikorvaukset

Luontoiseduista löytyy lisätietoa täältä: http://www.vero.fi/fi-FI/Syventavat_veroohjeet/Verohallinnon_paatokset/2016/Verohallinnon_paatos_vuodelta_2017_toimi(41508)

5. Työnantajalle kertakorvaus perhevapaakustannuksista 1.4.2017 alkaen

Vanhemmuuden kulujen tasaamiseksi työnantajat voivat jatkossa hakea 2 500 euron kertakorvausta, kun työntekijä jää äitiys- tai adoptiovapaalle. Uudistus tulee voimaan huhtikuun alussa. Korvauksia haetaan Kelalta.

Eduskunta hyväksyi hallituksen esityksen (HE 163/2016) kertakorvauksen maksamisesta naispuolisen työntekijän työnantajalle, työntekijän jäädessä äitiys- tai adoptiovapaalle. Sairausvakuutuslain muutoksen on määrä tulla voimaan 1.4.2017. Muutos koskee niitä äitiys- tai adoptiovapaita jotka alkavat 1.4.2017 tai sen jälkeen.

Kertakorvauksen maksamisen edellytykset ovat seuraavat:

  • työntekijän työsuhteen on tullut kestää vähintään 3 kuukautta äitiys- tai adoptiovapaan alkamiseen mennessä
  • työsopimus on solmittu vähintään 1 vuoden kestäväksi
  • työntekijän työajan on oltava vähintään 80 % alan kokoaikaisen työntekijän säännöllisen työajan pituudesta
  •  työntekijälle on maksettu äitiysrahaa tai adoptioäidin vanhempainrahaa
  •  työnantaja on maksanut työehtosopimukseen tai työsopimukseen perustuen palkkaa vähintään yhdeltä kuukaudelta työntekijän äitiys- tai adoptiovapaan ajalta (palkka tai erotuspalkka)

Kertakorvausta on haettava Kelalta 6 kuukauden kuluessa vanhempainpäivärahakauden päättymisestä. Samassa aikataulussa työnantajan on haettava myös perhevapaisiin liittyvää vuosilomakustannuskorvausta.

6. Ilmoittaudu kevään koulutuksiin

Aptan kevään koulutuskalenteri on julkaistu. Kevään koulutukset löytyvät täältä. Aptan jäsenet voivat osallistua jäsenhintaan myös moniin Kaupan liiton järjestämiin koulutuksiin.

Aptan jäsenet voivat osallistua jäsenhintaan seuraaviin Kaupan liiton koulutuksiin:

Irtisanomisen sijasta lähtösopimus?

Keskiviikkona 15.2.2017 klo 9.00-12.00, Tapahtumatalo Bank, Unioninkatu 20, Helsinki

Lue lisää

Ongelmia ratkaiseva esimies

Torstaina 6.4.2017 klo 12.00-16.00, Tapahtumatalo Bank, Unioninkatu 20, Helsinki

Voit osallistua Ongelmia ratkaiseva esimies -koulutukseen myös webinaarin kautta!

Lue lisää

Syrjintää? Työpaikkakiusaamista?

Torstaina 11.5.2017 klo 12.00-16.00, Tapahtumatalo Bank, Unioninkatu 20, Helsinki

Mitä tarkoittaa työpaikkakiusaaminen? Mitä työnantajan pitäisi tehdä, kun varoituksen saanut työntekijä ilmoittaa tulleensa kiusatuksi? Koulutuksessa kuulet, miten työnantajan tulee toimia kyseisissä tilanteissa ja millaisia riskejä niihin liittyy.

Lue lisää

7. Aptan neuvontapalvelu palvelee välipäivinä normaalisti, 23.12. toimisto on suljettu

Aptan jäsenneuvonta on suljettuna perjantaina 23.12., mutta välipäivinä palvelemme normaalisti numerossa 09 172853.

8. Hyvää joulua!

Apteekkien työnantajaliitto kiittää kuluneesta vuodesta ja toivottaa kaikille jäsenilleen ja yhteistyökumppaneilleen rauhallista joulua!

Tänä vuonna lahjoitimme joulukortti- ja joulutervehdysvaramme Syöpäsäätiön toiminnan tukemiseksi.