25.2.2020

Koronavirus ja karanteeni

Lääkäri voi määrätä henkilön karanteeniin, jos henkilöllä on todettu tai hänen on perustellusti epäilty altistuneen yleisvaaralliselle tartuntataudille.

Karanteenin määrää tartuntatautilain mukaisesti virkasuhteinen kunnan tartuntataudeista vastaava lääkäri tai virkasuhteinen sairaanhoitopiirin kuntayhtymän tartuntataudeista vastaava lääkäri. Myös normaali A-lääkärintodistus käy, jos siinä on riittävät tiedot karanteenista, ja jos sen on allekirjoittanut tartuntataudeista vastaava lääkäri.

Palkanmaksuvelvollisuutta viranomaisen määräämän karanteenin ajalta ei ole

Jos työntekijä joutuu karanteeniin esimerkiksi koronavirusepäilyn tai tartuntavaaran vuoksi, työntekijällä on oikeus työstä poissaoloon tällä perusteella. Työnantajalla ei kuitenkaan ole velvollisuutta maksaa palkkaa tältä ajalta, ellei työntekijä itse ole sairaana. Jos työntekijä on karanteenissa taudin leviämisuhan vuoksi, palkanmaksuvelvollisuutta ei ole.

Tartuntatautipäiväraha

Työntekijä on kuitenkin oikeutettu tartuntatautipäivärahaan. Kelan maksama tartuntatautipäiväraha on täysimääräinen korvaus ansionmenetyksestä ja se määräytyy sen palkan mukaan, jonka työntekijä olisi saanut työssä ollessaan.  Päivärahaetuus voidaan maksaa työnantajalle siltä osin, kun työnantaja on maksanut palkkaa työstä poissaolon ajalta. Tänä aikana työntekijä ei tee työtä. Tartuntatautipäivärahaa varten tarvitaan ilmoitus ansionmenetyksestä ja poissaoloajasta.

Jos työntekijä tekee viranomaisen määräämän karanteenin aikana työtä, ja työnantaja maksaa tästä palkan, tartuntatautipäivärahaan ei ole oikeutta.

Tartuntatautilain mukaan päivärahaa voidaan maksaa EU-alueella eristetylle tai karanteenin määrätylle henkilölle. Karanteenista tai eristyksestä tarvitaan todistus lääkäriltä, jolla on oikeus määrätä näitä rajoituksia kyseisessä maassa.

Vuosilomaa ansaitaan normaalisti

Vuosiloman ansainnassa karanteeni katsotaan työssäolon veroiseksi ajaksi ja työntekijä ansaitsee normaalin loman tällaiselta ajalta.

Alle 16-vuotiaan lapsen karanteeni

Mikäli alle 16-vuotias määrätään karanteeniin tartuntataudin leviämiseksi (esim. koronavirus), on huoltajalla oikeus olla pois työstä. Työnantajalla ei ole palkanmaksuvelvoitetta tällaisen poissaolon vuoksi. Lapsen huoltajalla on kuitenkin oikeus Kelan maksamaan tartuntatautipäivärahaan, jos lapsi on määrätty karanteeniin ja huoltaja ei siksi voi tehdä työtä.

Onko työntekijällä poissaolo-oikeus, jos työntekijän lapsen koulu tai päiväkoti suljetaan?

Jos lapsen päiväkoti tai koulu suljetaan esim. koronaepäilyn vuoksi, ja lapsi itse on terve eikä lasta ole määrätty karanteeniiin, tulee kyseeseen tilanne, voiko työntekijä olla tästä syystä pois työstä.

Lähtökohtaisesti kunnalla on velvollisuus järjestää viipymättä korvaava hoito/opiskelupaikka. Mikäli hoito ei järjesty heti, voi kyseeseen tulla poissaolo-oikeus pakottavista perhesyistä. Tässä ikärajana voidaan pitää 10 vuotta. Tällöin poissaolo-oikeus kestää vain sen aikaa, kunnes muu hoito järjestyy. Poissaolo on palkatonta. Mikäli kyseessä on yli 10 -vuotias lapsi poissaolo-oikeutta ei ole. Tällaisessa tilanteessa voidaan sopia myös loma- tai työvuorojärjestelyistä.

Työnantajan työturvallisuusvastuu

Työnantajan on huolehdittava siitä, että työntekijät voivat tehdä työtään turvallisesti ja turvallisessa ympäristössä. Työntekijällä ei ole oikeutta kieltäytyä työtehtävistä tartuntavaaran vuoksi, mutta työnantajan on tällaisissa tilanteissa huolehdittava, että työntekijät käyttävät henkilösuojaimia ja noudattavat  hygieniaohjeita. Työnantaja vastaa henkilösuojainten hakkimisesta ja niiden käytön opastuksesta.

Voit lukea EK:n ohjeistuksia asiasta tästä.

TTL:n ohjeistuksiin voit tutustua tästä.

THL:n ohjeistuksiin voit tutustua tästä.

Tiedot on päivitetty 10.3.2020. klo 11.14