20.12.2019

Ohjeita lisätyö-, ylityö- ja vuoronvaihtokieltoon

Suomen Farmasialiitto on julistanut apteekkien farmaseuttiselle henkilöstölle lisätyö-, ylityö- ja vuoronvaihtokiellon maanantaista xx.xx.202x klo x.00 alkaen. Kielto on voimassa toistaiseksi. Kiellon piirissä ovat vain Farmasialiittoon kuuluvat työntekijät.

Kiellosta huolimatta lisä- ja yliöiden tekeminen sekä vuorojen vaihtaminen ovat täysin työntekijän omassa harkinnassa. SFL:n kielto ei velvoita työntekijöitä kieltäytymään lisä-, tai ylityöistä.

Työtaisteluun, eli tällaisen lisä- ja ylityökiellon noudattamiseen osallistuminen, on työntekijälle täysin vapaaehtoista eikä työntekijöitä voida pakottaa osallistumaan siihen.

Jos järjestäytynyt työntekijä ei noudata liiton julistamaa ylityökieltoa, voi noudattamatta jättämisellä olla ainoastaan yhdistysoikeudellisia seuraamuksia. Järjestäytymättömiä työntekijöitä liiton julistama ylityökielto ei velvoita millään tavalla

Vuoronvaihto on myös mahdollista, jos työnantaja sen sallii ja työntekijät vuoroja haluavat vaihtaa.

Apteekkien työnantajaliitto suosittelee, ettei työnantaja aktiivisesti pyydä työntekijöitä lisä- tai ylitöihin, vaan näiden tekeminen on työntekijän suostumuksen varassa.

Ylityö tarkoittaa jaksotyössä yli 9 tuntia/päivässä tai 48 tuntia/viikossa tehtävää työtä, joka edellyttää aina työnantajan aloitetta ja työntekijän suostumusta. (Paikallisesti sopien rajat voivat olla 10 t/pvä tai 56 t/viikko). 

Lisätyö tarkoittaa työsopimukseen merkityn tuntimäärän ylittäviä tunteja. Kokoaikaisella tämä tarkoittaa yli 115 t/3 viikossa tehtävää työtä. Lisätyötä voidaan teettää aina 120 tuntiin saakka. Arkipyhät tosin lyhentävät jakson työaikaa, ja lisäävät samalla mahdollista lisätyökiintiötä. Kaksi arkipyhää lyhentävät työaikaa 15 tuntia, joten kokoaikaisella 3-viikon periodin työaika tällaisessa periodissa on 100 tuntia. Lisätyötä muodostuu tällöin jo 100 tunnin ylittävästä työstä.

Osa-aikaiselle lisätyötä ovat ne tunnit, joita hänelle lain mukaan on tarjottava työsopimustuntiensa lisäksi.

Vaihtelevan työajan sopimuksessa olevilla lisätyötä on se, jota he tekisivät työsopimukseen merkityn tuntimäärän ylittävän rajan yli. Esim. 40-60 t/3 viikossa tekevälle lisätyötä muodostuisi 60 tunnin jälkeen tehtävät tunnit.

Työnantaja voi tarjota entiseen tapaan osa-aikaisille työntekijöille lisätyötä tai ylityötä.

Olemassa olevat alihankinta- ja vuokratyösopimukset voivat jatkua sovitusti.  

Samoin jo aiemmin sovitut tarvittaessa töihin kutsuttavat tai vuokratyövuorot voidaan pitää normaalisti. 

Tästä eteenpäin ulkopuolista työvoimaa (vuokratyövoima, tarvittaessa töihin kutsuttavat) voidaan käyttää normaaleihin työvuoroihin, mutta ei kuitenkaan työtaistelutilanteesta syntyvän ylityötarpeen täyttämiseksi. 

Miten lisä-, ja ylityökielto vaikuttavat töiden järjestelyihin?

Työnantajan on tietenkin syytä ennakolta suunnitella, millaisia vaikutuksia näillä kielloilla voi olla ja miten työt järjestellään kiellon aikana.

Työtä tehdään kuitenkin normaalisti työvuorolistan mukaan. Myös tulevat työvuorolistat tehdään normaalisti. Tämä työtaistelu koskee vain mahdollista lisä- ja ylitöitä.

Lisä- ja ylityökielto ei poista työnantajan työnjohto-oikeutta varsinaisen työajan osalta

Lisä- ja ylityökielto ei poista työnantajan työnjohto-oikeutta. Työvuorolistaan merkittyjen tuntien ajalta tehdään normaalia työtä, työnantajan ohjeistuksen mukaan. Tämä koskee myös juuri ennen sulkemisaikaa tehtävää työtä, siitä ei voi kieltäytyä. Työpisteillä ollaan niin kauan kuin työvuoro kestää.

Huom! Lisä-, ylityö- ja vuoronvaihtokielto ei koske proviisoriyhdistyksen jäseniä, eikä teknistä henkilökuntaa. Se koskee ainoastaan Farmasialiittoon kuuluvia työntekijöitä ja tällöinkin lisä- ja ylityön tekeminen on täysin työntekijän omassa harkinnassa.

Tiedot päivitetty xx.xx.202x