Henkilöstöjohdon päivät 2023 | 11.–12.5.2023

Tänä vuonna keskitytään tulevaisuuden johtamiseen: työhyvinvoinnin ja onnistumisen mahdollistamiseen sekä muihin ilmiöihin, jotka vaikuttavat huomisen työelämään.

Torstaina kuulemme työelämän kehittämiseen ja valmentamiseen erikoistunutta psykologi Ilona Rauhalaa, joka kertoo, miten onnistumista johdetaan muutosten keskellä; sekä Demola Oy:n Vice President Janne Eskolaa, jonka puheenvuorossa keskitytään tulevaisuuden johtamiseen, työnantajabrändin mahdollisiin muutoksiin ja työntekemiseen liittyviin ilmiöihin ja löydöksiin.

Kuulemme myös Apteekkariliiton toimitusjohtaja Merja Hirvosta apteekkien edunvalvonnan päivänpolttavista teemoista.

Perjantaina vuorossa on Apteekkien eläkekassan ajankohtaiskatsaus sekä Aptan asiantuntijoiden puheenvuorot työehtosopimusneuvotteluiden tilanteesta, palkkausjärjestelmän uudistushankkeiden etenemisestä sekä muista ajankohtaisista aiheista.

Tarjolla on tuttuun tapaan mahdollisuus kylpylän käyttöön sekä monta tilaisuutta vaihtaa kuulumisia kollegoiden kanssa.

Seminaari on tarkoitettu apteekkareille sekä apteekissa esimiesasemassa työskenteleville proviisoreille. Tervetuloa kehittämään ammattitaitoasi ja kuulemaan ajankohtaisista ilmiöistä!

Hinnat

  • Kahden hengen huoneessa 820 € / hlö sisältäen kuljetuksen Helsingistä Haikon Kartanoon ja takaisin
  • Kahden hengen huoneessa 770 € / hlö ilman kuljetusta.
  • Yhden hengen huoneessa 870 € / hlö sisältäen kuljetuksen Helsingistä Haikon Kartanoon ja takaisin
  • Yhden hengen huoneessa 820 € / hlö ilman kuljetusta.

Ilmoittaudu viimeistään 11.4.2023! 

Tutustu seminaariohjelmaan

Ilmoittaudu seminaariin 

Tutustu Haikon Kartanoon