22.6.2022

Työsuhdeneuvonta on suljettuna heinäkuussa 18.-31.7. (vkot 29 ja 30)

Aptan työsuhdeneuvonta on kesälomalla heinäkuun kaksi viimeistä viikkoa eli 18.-31.7. Palvelemme jälleen normaalisti maanantaista 1.8.2022 alkaen numerossa 09-172853.

Kesätauon aikana saat apua moniin työsuhdepulmiin verkkosivuillamme olevasta Usein kysyttyjä kysymyksiä -osiosta. Apunasi toimivat myös oppaamme vuosilomista, poissaoloista sekä työajasta. 

Työntekijän laiminlyönteihin ja työsuhteen päättämistilanteisiin liittyvissä asioissa kannattaa tutustua myös varoituksen antamista koskeviin ohjeisiin ja irtisanomisen edellytyksiin. Näissä tilanteissa täytyy muistaa, että varoitus tulisi antaa kohtuullisessa ajassa laiminlyönnistä, eli tietenkin mahdollisimman pian tai muutaman viikon sisällä. Mikäli työsuhteen päättämiskynnys ylittyy, työsuhde tulee myös päättää kohtuullisen ajan kuluessa tapahtuneesta. 

On myös hyvä muistaa, että työsopimuksen purkaminen on työsopimuksen irtisanomista järeämpi vaihtoehto, ja siten työsopimuksen purkuun on oltava vakavammat perusteet kuin työsopimuksen irtisanomiseen.  Purkaminen edellyttää kuitenkin aina erittäin painavaa syytä. Mikäli apteekissa tulee tilanne, jossa joudutaan miettimään työsuhteen päättämistä, ei asiassa kannata hätäillä. Purkamisen suorittamiseenkin on kuitenkin aikaa 14 vuorokautta purkuperusteen ilmaannuttua työnantajan tietoon. Purkamisesta voit lukea lisää täältä