1.6.2020

Mitä, jos työntekijä aikoo viranomaisohjeistusten vastaisesti matkustaa kesälomallaan ulkomaille?

Päivitetty 2.7.2020 klo 9.30

Suomeen saapuvien karanteeniohjeisiin muutoksia

15.6.2020 alkaen omaehtoista karanteenia suositellaan edelleen kaikille Suomeen saapuville, jotka tulevat maista, joihin kohdistuu edelleen sisä- tai ulkorajavalvonta. Tällaisia maita ovat esimerkiksi Ruotsi, Saksa ja Venäjä. Omaehtoista karanteenia ei tarvita, jos henkilö saapuu Virosta, Latviasta, Liettuasta, Norjasta, Tanskasta tai Islannista.

Ulkoministeriön koko maailman kattava suositus tällä hetkellä on se, että kaikkien tulisi välttää tarpeetonta ulkomaille matkustamista edelleen.

14.5.2020 alkaen sallitaan Schengenin sisärajat ylittävässä liikenteessä työsuhteeseen ja toimeksiantoon perustuva työmatkaliikenne sekä muu välttämätön liikenne. 

Ulkoministeriö ei voi kieltää ketään matkustamasta, koska perustuslain mukaan Suomen kansalaista ei saa estää saapumasta maahan tai estää lähtemästä maasta. Matkalle lähtö päätöksen tekee aina henkilö itse.

Myöskään työnantaja ei voi kieltää työntekijää matkustamasta ulkomaille vapaa-ajallaan.

Ulkoministeriön tällä hetkellä voimassa olevan ohjeistuksen mukaan ulkomailta palaavien tulee edelleen rajoittaa lähikontakteja ja noudattaa omaehtoista karanteenia 14 vuorokauden ajan, pois lukien ne maat, joihin ei enää kohdistu sisä- ja ulkorajavalvontaa.

Valtioneuvoston ja sisäministeriön ohjeistus SOTE-henkilöstölle koskien omaehtoista karanteenia ulkomailtapalaamisen jälkeen

Valtioneuvosto ja sisäministeriö ovat todenneet, että sosiaali- ja terveydenhuollon työtehtäviin tulevan on syytä sopia työnantajan kanssa mahdollisista työjärjestelyistä tilanteissa, joissa työntekijä palaa maahan ulkomailta sellaisista maista, joihin edelleen kohdistuu sisä- ja ulkorajavalvontaa.

Työnantajan tulee arvioida tartuntariski ja muuttaa tarvittaessa työtehtäviä 14 vrk ajan maahan saapumisesta asiakas- ja potilasturvallisuuden sekä työyhteisön turvallisuuden varmistamiseksi.

Mikäli työnantaja arvioi, ettei sosiaali- ja terveydenhuollon tehtävissä työskentelevä voi palata ulkomailta palattuaan suoraan töihin, koska turvallisista työjärjestelyistä ei pystytä riittävällä tavalla huolehtimaan, voi työnantaja määrätä työntekijän kotiin ulkoministeriön suosittelemaksi ajaksi. Tämä aika on palkatonta.

Apteekkityötä tekevä työntekijä on osa sosiaali- ja terveydenhuollon henkilöstöä. Työnantajalla voi olla perusteltu syy määrätä työntekijä kotiin, jos se on välttämätöntä muiden työntekijöiden ja asiakkaiden suojaamiseksi.

Karanteeninomaisen olosuhteen ajalta ei ole palkanmaksuvelvoitetta

Mikäli työntekijä tietoisena viranomaisten ohjeistuksesta päättää matkustaa ulkomaille, on mahdollista, että hän joutuu jäämään karanteeninomaisiin olosuhteisiin kahden viikon ajaksi. Tämä on syytä kertoa työntekijöille ennen kesälomille lähtemistä.

Kun poissaolo johtuu viranomaisohjeistuksesta, tällainen poissaolo on myös palkatonta, ellei etätyömahdollisuutta ole.

Työntekijää voi ohjeistaa ajoittamaan mahdollinen matkansa loman alkuun niin, että vielä sieltä palattuaan vuosiloma jatkuu kaksi viikkoa. Tällöin hän on edelleen viranomaisohjeistukseen perustuvassa karanteeninomaisissa olosuhteissa, mutta saa tältä ajalta normaalia vuosilomapalkkaa.

Väliaikaista epidemiatukea voi saada Kelalta silloin, jos etätyö tai turvallinen työskentely työpaikalla ei ole mahdollista

Ulkomailta maahan palaavalta sosiaali- ja terveydenhuollon työntekijällä voi olla oikeus väliaikaiseen epidemia tukeen, jos etätyö tai turvallinen työskentely työpaikalla ei ole mahdollista ja tästä syystä työnteko estyy. Lue lisää Kelan sivuilta tästä.

Ulkoministeriön suositus vapaa-ajan matkustamisesta

Voit lukea ulkoministeriön suosituksen matkustamisesta täältä.