30.10.2013

Jäsentiedote 11/2013

1. Apteekkien työehtosopimusratkaisut
2. Farmaseuttisen henkilöstön työehtosopimus 1.12.2013 – 31.10.2016
3. Apteekkien työntekijöiden työehtosopimus 1.6.2014 – 31.1.2017

1.  Apteekkien työehtosopimusratkaisut

Työmarkkinakeskusjärjestöt allekirjoittivat 25.10. työllisyys- ja kasvusopimuksen, joten farmaseuttisen henkilöstön uusi työehtosopimus tulee voimaan 1.12.2013 ja työntekijöiden työehtosopimus 1.6.2014. Nykyiset työehtosopimukset ovat voimassa niiden päättymiseen saakka.

Työllisyys- ja kasvusopimuksen mukainen palkkaratkaisu on maltillinen. Apteekkien vuoden 2014 palkkasumma nousee keskimäärin 0,62 % edelliseen vuoteen verrattuna. Tähän on laskettu mukaan ns. palkkaperintö (0,2 %), joka aiheutuu apteekin työntekijöiden 1.6.2013 korotuksesta.

Kun työllisyys- ja kasvusopimus määritti tarkasti palkkaratkaisun tason, oli odotettavissa, ettei kovin suuria tekstimuutoksia ole saatavissa läpi puolin tai toisin. Niinpä Aptan esitykset esim. sairausajan karenssista ja paikallisen sopimisen laajentamisesta, jolla olisi mahdollistettu työehtosopimuksesta poikkeaminen apteekin talousvaikeuksissa, jäivät odottamaan seuraavaa neuvottelukierrosta. Farmasialiiton ja PAM:n esitykset muun muassa lomien ja lomarahavapaiden pidentämisestä, arkipyhälyhennysten lisäämisestä, 3 päivän sairauspoissaoloista pelkällä omalla ilmoituksella luonnollisesti torjuttiin.

Jäljempänä selostetaan kummankin sopimuksen palkkaratkaisua ja tekstimuutoksia.  Varsinaiset palkankorotusohjeet lähetetään ensi vuonna ennen korotusten toteuttamista.

Farmaseuttisen henkilöstön palkkoja ja palkkataulukoita noudatetaan 31.3.2014 saakka ja työntekijöillä vastaavasti 30.9.2014 saakka, vaikka uudet työehtosopimukset tulevat voimaan tätä ennen.

2.  Farmaseuttisen henkilöstön työehtosopimus 1.12.2013 – 31.10.2016

Palkankorotukset 1.4.2014

Kuntien kalleusluokitus poistetaan työehtosopimuksesta 1.4.2014. Se toteutetaan samalla tavalla kuin aiemmin kalleusluokkia lähennettäessä. Työllisyys- ja kasvusopimuksen 20 euron korotuksen kustannusvaikutus on 0,62 %. Tästä 0,43 % käytetään kalleusluokituksen poistoon ja loput 0,19 % I kalleusluokan palkkoja saaneiden henkilökohtaisiin korotuksiin.

I kalleusluokan palkkoja maksavissa apteekeissa farmaseuttisen henkilöstön henkilökohtaisia palkkoja korotetaan 10,35 euroa.

II kalleusluokan palkkoja maksavissa apteekeissa farmaseuttisen henkilöstön henkilökohtaisia palkkoja korotetaan nykyisen I ja II kalleusluokan taulukon erotuksella ao. palkkaryhmässä ja vuosiportaassa.

Ensi vuoden palkankorotusohjeissa lähetämme valmiiksi lasketut korotussummat palvelusvuosi- ja palkkaryhmäkohtaisesti.  Korotusvaikutus on farmaseuteilla 1,15 % ja proviisoreilla 0,66 %.

Työaikalisiä ei koroteta.

Palkankorotukset 1.4.2015

Farmaseuttisen henkilöstön henkilökohtaisia palkkoja, taulukkopalkkoja ja työaikalisiä korotetaan 0,4 %.

Sopimuskauden 3. vuoden korotukset

Työmarkkinakeskusjärjestöt sopivat näiden korotusten määrän ja toteutusajankohdan 15.6.2015 mennessä.

Tekstimuutokset

Työehtosopimuksen muuttuvat tekstikohdat löytyvät täältä. Ne tulevat voimaan 1.12.2013 lukuun ottamatta luottamusmieskorvausta koskevaa kohtaa, joka tulee voimaan 1.4.2014.

3. Apteekkien työntekijöiden työehtosopimus 1.6.2014 – 31.1.2017

Palkankorotukset 1.10.2014

Apteekkien työntekijöiden henkilökohtaisia palkkoja ja taulukkopalkkoja korotetaan 20 euroa.

Työaikalisiä ei koroteta.

Palkankorotukset 1.10.2015

Henkilökohtaisia palkkoja, taulukkopalkkoja ja työaikalisiä korotetaan 0,4 %.

Sopimuskauden 3. vuoden korotukset

Työmarkkinakeskusjärjestöt sopivat näiden korotusten määrän ja toteutusajankohdan 15.6.2015 mennessä.

Tekstimuutokset

Työehtosopimuksen muuttuvat tekstikohdat löytyvät täältä.
Ne tulevat voimaan 1.6.2014.

Terveisin

APTEEKKIEN TYÖNANTAJALIITTO

Jukka Koskipirtti