1. Ennen uuden työvoiman palkkaamista on huomioitava työsopimuslain määräykset, jotka koskevat lomautettuja, taloudellisilla tai tuotannollisilla syillä irtisanottuja ja osa-aikaisia työntekijöitä:

Lomautetut ensin takaisin töihin

Jos apteekin työntekijöitä on lomautettuna, tulee nämä kutsua takaisin töihin ennen ulkopuolisten kesälomasijaisten palkkaamista samoihin tehtäviin.

Lisätyöntarjoamisvelvollisuus osa-aikaisille

Mikäli apteekkiin työsuhteessa jo olevat, samantyyppistä työtä tekevät osa-aikatyöntekijät ovat halukkaita tekemään lisätyötä ja sitä on mahdollista tarjota heille esimerkiksi työaikojen sijoittelun, vuosilomien yms. seikkojen puitteissa, tulee näin menetellä. Mikäli lisätyötä on tarjolla vain tilapäisesti, on osa-aikaiselle syytä todeta, että kysymys on määräaikaisesta lisätyöstä. Työsuhde ei siis muutu kokoaikaiseksi vaan lisätyön teettämisen päätyttyä palataan työsopimuksen mukaiseen työaikaan.

Takaisinottovelvollisuus

Takaisinottovelvollisuus lyheni 1.1.2017 yhdeksästä kuukaudesta neljään kuukauteen.

Jos työnantaja on aiemmin irtisanonut työntekijän taloudellisilla tai tuotannollisilla syillä, tulee kesäsijaisuutta tarjota tälle irtisanotulle, jos tarjolla oleva työ on samanlaista tai samankaltaista, joita irtisanottu on ennen työsuhteen päättymistä tehnyt. Mikäli työsuhde on päättynyt 31.12.2016 tai sitä ennen, työn tarjoamisvelvollisuus kestää 9 kuukautta työsuhteen päättymishetkestä. Mikäli työsuhde on päättynyt vuonna 2017 takaisinottovelvollisuus on 4 kuukautta työsuhteen päättymishetkestä lukien.

Jos työnantajalla on sekä työsuhteessa olevia osa-aikatyöntekijöitä että 9 tai 4 kuukauden takaisinottovelvollisuuden piirissä olevia irtisanottuja henkilöitä, ovat osa-aikaiset etusijalla työtä tarjottaessa.

Takaisinottovelvollisuudesta ja sen merkityksestä on kerrottu tarkemmin jäsentiedotteessamme 6/2015.

2. Palkkamääräykset

Seuraavassa lyhyt yhteenveto opiskelijoiden, harjoittelijoiden, oppisopimus-oppilaiden, kesätyöntekijöiden ja koululaisten palkkauksesta. (Lakiin perustuva taulukko alaikäisiä koskevista työn teettämisrajoituksista sivun lopussa)

Pakollinen harjoittelu

Farmasian opiskelijan pakolliseen harjoitteluun noudatetaan farmaseuttisen henkilöstön työehtosopimusta. Palkka on 1 068 € kuukaudessa.

Farmasian opiskelijat kesätyössä

Muussa kuin pakollisessa harjoittelussa olevan farmasian opiskelijan työ- ja palkkaehdot määräytyvät apteekkien työntekijöiden työehtosopimuksen mukaan, mikäli hänellä ei ole oikeutta toimia farmaseuttina. Vähimmäispalkkana on II palkkaryhmän harjoittelijan palkka (1.4.2016 alkaen 1 392 €).

Farmaseutin tutkinnon suorittaneen proviisoriopiskelijan palkka määräytyy farmaseuttien palkkataulukon mukaan.

Suomen Farmasialiitto julkaisee vuosittain suosituksensa opiskelijoiden palkoista. Apteekkien työnantajaliitto ei käy neuvotteluja ko. suosituksesta. Sen mahdollinen noudattaminen on apteekkarin harkinnassa.

Oppisopimusoppilas

Oppisopimuksen solmineen lääketyöntekijä-/lääketeknikko-oppilaan työ- ja palkkaehtoihin noudatetaan apteekkien työntekijöiden työehtosopimusta. Palkka on 1 392 €.

Palkka maksetaan apteekissa tapahtuvan työnopetuksen ja työharjoittelun ajalta. Teoriajaksojen ajalta ei tarvitse maksaa palkkaa. Vuosilomalain mukaan teoriajaksot kuitenkin rinnastetaan työpäiviin vuosiloman ansainnassa.

Koululainen

Peruskoulun, lukion tai ammatillisen oppilaitoksen oppilaalle voidaan maksaa koululaispalkkaa (1 147 €/kk).

  • Koululaispalkkaa voidaan maksaa 2,5 kuukauden ajan yhdessä tai useammassa jaksossa.
  • 2,5 kuukauden jakson jälkeen palkka määräytyy työstä riippuen lähetin tai harjoittelijan palkan mukaan.
  • 14-vuotiaalla säännöllinen työaika enintään 7-tuntia 8-20 välisenä aikana (työaika max. 105t / 3 viikossa).
  • 15-17 vuotiaalla säännöllinen työaika on kuten aikuisilla 6-22 välisenä aikana (työaika normaali 115 t / 3 viikossa).

3. Nuorten kesätyöntekijöiden perehdyttäminen

Työpaikkaan perehdyttäminen ja työnopastus muodostavat perehdyttämisen kokonaisuuden. Työturvallisuuslaki korostaa työnantajan vastuuta perehdyttämisestä. Perehdyttämisvelvoite koskee kaikkia työntekijöitä, työsuhteen pituudesta riippumatta. 

Monipuolisen ja kattavan perehdyttämisen merkitys korostuu kesätyöntekijöillä. Heidän tiedolliset ja taidolliset valmiutensa toimia työympäristössä eivät ole samanlaisia kuin pidempään työssä olleilla.

Perehdyttäminen on hyvä suunnitella etukäteen. Perehdyttämisestä kannattaa laatia muistilista (mitkä asiat esitellään, missä vaiheessa ja kuka esittelyn suorittaa).

Perehdyttämisessä ja työhön opastuksessa on hyvä käsitellä seuraavat asiat:

Työn tarkoitus

  • Kesätyöntekijälle kerrotaan ensin se, miksi hänen työnsä on tärkeää ja mikä merkitys sillä on työpaikalle sekä asiakkaille.

Yleiset toimintatavat ja ohjeet

  • Käy läpi kaikki käytännön asiat avaimista pukeutumiseen, taukoihin ja ruokailuun liittyvät asiat.

Työsuhteen perusasiat

  • Kertaa palkkaan, työaikaan ja muut työsuhteeseen liittyvät asiat ja pelisäännöt, kuten menettelytavat sairastuttaessa (kenelle ilmoitetaan ja miten ilmoitetaan).

Yhteystiedot

  • Esittele nuorelle työntekijälle ensin ne, keiden kanssa hän työskentelee ja mistä saa neuvoja sekä tukea ja tarvittaessa apua.

Työtehtävän sisältö

  • Työhönopastuksessa käsitellään kaikki ne asiat, mitkä ovat työssä tärkeää. Käsittele kaikki työn osat ja vaiheet. Kerro ja näytä, miten asiat tehdään. Samalla perustellaan myös, miksi on tärkeää menetellä tietyllä tavalla tai saavuttaa tietty lopputulos.

Apteekin koneet ja työvälineet

  • Nuorelle työntekijälle esitellään myös ne koneet ja välineet, joita työssä tarvitaan sekä opastetaan niiden turvallisesta käytöstä.

Tieto ja osaaminen

  • Kerro nuorelle työssä tarvittava tieto sekä neuvo, mistä tietoa saa lisää. On hyvä selvittää, mitä uusi kesätyöntekijä jo osaa ja mitä hänen tulee osata.

Seuranta ja palaute

  • Kerro miten työn sujumista seurataan ja miten siitä voi saada palautetta. Kerro myös mihin asioihin kiinnitetään eniten huomiota.

Mahdolliset vaaratekijät sekä turvallinen työskentely

  • Nuorelle työntekijälle kerrotaan sellaiset vaaratekijät, joista voi aiheutua haitta itselle tai muille. Käsitellään ne häiriöt ja vaaratekijät, jotka voidaan ennakoida ja miten tällaisia tekijöitä voidaan välttää. Kerrotaan miten menetellään, jos jotain vaaratilanteita ilmenee.
  • Tässä kohtaa on myös hyvä korostaa nuoren työntekijän oman toiminnan merkitystä, että työ tulee tehtyä turvallisesti ja hyvin.

Lähde: Työturvallisuuskeskus

 

Palkan sivukulut maksetaan eri ikäryhmissä seuraavasti:

  

  Tapaturmavakuutus Ryhmähenki-vakuutus Sotu Työttöm.vakuutus TyEL
14–15 -vuotiaat X X      
16 v.- alle 17 v. X X X    
17 v.- alle 18 v. X X X X  
18 v. täyttänyt X X X X X
65 v. – alle 68 v. X X X   X
68 v. täyttänyt X X      

 

Nuoria työntekijöitä koskevat rajoitukset 

 

  14 v. tai samana vuonna 14 vuotta täyttävä 15 - 17-vuotias HUOM!
       
Työ- ja oppisopimuksen tekeminen huoltajan kanssa / suostumuksella työntekijän kanssa  
       
Työsopimuksen pituus

1. enintään ½ kulloisestakin lomasta

2. koulutyön aikana tilapäinen tai muutoin kestoltaan lyhytaikainen työ

ei rajoitusta  
       
Työn laatu kevyt työ, joka ei aiheuta haittaa koulunkäynnille ei rajoitusta Määrätyt kielletyt ja vaaralliset työt!
(A ja TMp)
     
Työ ei saa olla nuoren henkilön ruumiilliselle tai henkiselle kehitykselle vahingoksi tai vaatia ikään tai voimiin nähden kohtuuttomia ponnistuksia tai vastuuta
 
Lääkärintarkastus (työnantajan kustannuksella) 14 - 17-vuotilailla kuukauden kuluessa  

Ei tarpeen, jos:

  • työ on kevyttä liike- tai toimistotyötä tai näihin verrattavaa
  • työsopimus tehdään enintään 3 kuukaudeksi
  • nuorella työntekijällä on lääkärintodistus, joka ei ole vuotta vanhempi
       
Säännöllinen työaika 7 h/vrk, 35 t / vko kuten aikuisilla enimmäistyöaika 9 h/vrk ja 48 h/vk
       
Oppivelvollisen työaika koulutyön aikana

1) enintään 7 h / vapaapäivä

2) enintään 2 h / koulupäivä

Koulu- ja työpäivän yhteispituus ei saa ylittää 8 tuntia eikä viikottainen työaika 12 tuntia
     

Ylityö

  • vuorokautinen
  • viikoittainen
ei sallittua enintään 9 h / vrk ja 48 h kokonaistyöaikaan saakka viikossa

Vuotuinen enimmäismäärä on 80 h ja poikkeusluvalla lisäksi

40 h (yht. max. 120 h)

       
Hätätyö ei sallittua enintään 9 h/ vrk ja 48 h kokonaistyöaikaan saakka viikossa jos yli 18-vuotiasta ei ole käytettävissä
       
Työajan sijoittaminen klo 8 - 20 (painavat syyt: klo 6 - 20) klo 6 - 22 (harjoittelu: klo 24)  
       
Ruokatunti 30 min., jos työaika yli 4 h 30 min. TES:n työaikalaista poikkeavia määräyksiä saadaan soveltaa myös nuoreen työntekijään
     

Vuorokautinen lepo

(keskeytymätön)

14 h 12 h  
       
Viikoittainen vapaa-aika 38 h 38 h  
       
Luettelo Merkitään, jos työsopimus tehdään toistaiseksi
tai vähintään 2 kuukaudeksi.